Kukaties Garden

Viljelijä: Kati Kumpulainen

Tuotteet ja palvelut

  • Irtoleikot ammattilaisille ja kuluttajille

  • kimput, asetelmat

  • juhlakukat

  • kimppukurssit

  • kukkakioski

  • itsepoiminta

  • kukkasipulimyynti

  • palvelukielet: suomi, englanti

Yhteystiedot 

Tervajoentie, Tikkakoski

040 730 6799
kukatiesgarden@gmail.com

Avoinna sopimuksesta.

 

Kukaties Garden on vuonna 2021 perustettu pieni leikkokukkatila Jyväskylän Tikkakoskella, vartin ajomatkan päässä Jyväskylän keskustasta pohjoiseen. Kukkasesonki alkaa toukokuussa avomaalla kasvavilla erikoistulppaaneilla ja -narsisseilla, joita on tänäkin vuonna tarjolla parisenkymmentä eri lajiketta. Yhteensä kevään kukkijoita on istutettu noin 12 000 kappaletta – kukkaloisto on siis taattu!

Kevään sipulikukkien lisäksi pihallamme kasvaa erilaisia kesäleikkoja, kuten daalioita, kosmoksia, astereita, tsinnioita, tuoksuherneitä ja lukuisia muita lajeja. Kesäleikkojen pääsesonki ajoittuu heinäkuun lopusta syksyn ensimmäisiin hallaöihin saakka. 

Pyrin kaikessa toiminnassa kunnioittamaan luontoa. En käytä lainkaan torjunta-aineita ja lannoitan vain luonnonmukaisilla lannoitteilla. Kasteluvesi tulee lähdekaivosta ja kuivempana kesänä vesi on mahdollista ottaa myös tontin halki virtaavasta joesta.

Myyn kukkia tilauksesta niin arkeen kuin juhlaankin – sekä kuluttajille että kukkakaupoille ja muille ammattilaisille. Kaudella 2024 kukkakioski palvelee itsepalveluperiaatteella: valitse mieleisesi kimppu ja maksa ostoksesi MobilePaylla. Ilmoittelen kukkakioskin tarjonnasta Instagram-tililläni @kukatiesgarden. Suosittelen seuraamaan tiliäni muutenkin, siellä on ajankohtaisin tieto kukkapellon tilanteesta!

Opiskelen parhaillaan floristiksi, joten tarjoan myös kukkasidontatöitä esimerkiksi häihin, hautajaisiin tai muihin juhliin. 

Soita, laita viestiä Instagramissa tai lähetä sähköpostia, niin suunnitellaan tarpeisiisi sopivat kukat!

 
Edellinen
Edellinen

Korkiamäki Flowers

Seuraava
Seuraava

Kukkafarmi Sigrid